torstai 25. huhtikuuta 2013

Maanantain perusturvalautakunta

Ei voi muuta sanoa, ku huh huh! Toiselle nuvakaudelle olen mieki selvittäny tieni ja tällä kertaa edustan nuorisovaltuustoa perusturvalautakunnassa, jonka voin kyllä myöntää olevan melkoinen pyllylihaksien treenauslautakunta! Mulla on tässä keväällä jo muutama kokous ollutkin, mutta ysiluokan kiireiden takia en ole pahemmin ehtinyt tänne blogiin niitä päivittelemään. Nyt kuitenkin viime maanantaina (22. huhtikuuta) oli lautakunnan kokous, jossa tuli istuttua yllättävän lyhyen aikaa - vaan kaks ja puol tuntia!

Meillä oli asialistalla tässä kokouksessa mm. pari esittelyä koskien terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaa ja kotihoidon palvelujen hankintaa ja tarjouspyyntöä. Asiat kuulosti mielenkiintoisilta ja kokouksessa nousi monta hyvää huomiota, jotka onneksi vielä tässä vaiheessa saatiin kirjattua muistiin. Omasta mielestäni ainakin kotihoidon palvelujen järjestäminen on nykyään haaste, sillä laatua vaaditaan ja valvotaan tarkemmin, sekä osataan myös vaatia entistä enemmän. Tämän takia sopimuksia tehdessä tulee mielestäni olla hyvin tarkka, sillä pitää löytää sellainen osaaja, joka ei vain osaa hoitaa vanhuksia, vaan myös elää elämää heidän kanssaan - ei vain käväistä nopeasti viemässä ruokaa tai hoitamassa heidän hygieniaa, vaan myös kysyä kuulumisia yms. 
Kävimme myös vähän läpi Rovaniemen kaupungin hyvinvointikertomusta viime vuodelta, jossa näkyi mielestäni hälyttäviä lukuja koulunsa keskeyttäneistä nuorista - nykypäivänä kun on aika in puhua syrjäytymisestä. 

Oon nyt huomannu sen, kun lautakunta (tai lautakunnat...) on vaihtunu viime vuodesta, että miten erilaista on istua jossakin toisessa paikassa. Viime kaudella mie olin ympäristölautakunnassa ja kulttuurilautakunnassa, joista perusturvalautakunta itsessään eroaa jo hyvinkin paljon. Huomiona myös toisiin lautakuntiin on myös se, että perusturvalautakunnassa istuu sellaisia valtuutettuja, jotka ovat päivittäin tekemisissä käsiteltävien asioiden kanssa, jonka seurauksena he tietävät faktoista jo etukäteen - joten mie oon siellä ihan suu auki ihmettelemässä, kun en vielä tajua ihan kaikkea, mistä puhutaan. Onneksi jo jonkin verran kokouksissa istuneena tiedän, että ei sole poka ku kysästä, niin kyllä saa selvennystä asioihin! :)


Anna Enbuske
toiselle nuvakaudelle selvinnyt tuttu kirjoittelija

Tekninen lautakunta 23.04.13 kokous

Elikkäs menin kokoushuoneeseen vartin yli yksi jossa lähes puolet osallistujoista istuivat jo ja puhuivat käytävän kokouksen aiheista. Tämä oli vasta kolmas lautakuntakokoukseni. Kokous alkoi virallisesti kahdelta. En ollut ikinä aikaisemmin istunut kokouksissa lähes seitsemää tuntia päivässä. Nimittäin aikaisemmin samana päivänä oli ollut nuorisovaltuuston kokous. Onneksi kokouksissa tarjoillaan kahvia ja syötävää, näillä selvisin! Teknisen lautakunnan kokouksessa näytettiin pääosin tilastoja liikenteessä liikkumisesta, kaavamuutoksista ja oikaisuvaatimuksista. Tilastojen katsominen oli kiinnostavaa, joista oppi paljon.
 Kokouksissa en ole tähän asti ollut paljoa äänessä. Opin ja odotan että itselleni tulisi jonkinlainen ymmärrys säännöistä ja faktoista mitä tarvii tietää osallistuakseen keskusteluun. Mutta kaikki ajallaan. Haluan kuitenkin saada ääneni kuulumaan ajallaan.

Aku Silvenius

torstai 18. huhtikuuta 2013

Alkuvuoden häslinkiä


Kirjottelenpas nyt ensimmäistä kertaa tänne blogiin ja kirjoitan samantien paljon ja laajalta alalta. Ensin voisi olla ihan hyvä esittäytyä, niin tiedetään kuka puhuu. Olen siis Eelis ja olen tämän nuvan varapuheenjohtaja ja tulen aina välillä kertoilemaan kaikenlaista asiaa lähinnä nuorisovaltuuston ja nuorisohallituksen kokouksista, joista myös kaksi muuta puheenjohtajiston jäsentä kirjoittavat vuorotellen. Tiedä vaikka tästä innostuisi enemmänkin =)
                     
Alkuvuosi on otsikon mukaisesti ollut jonkinmoista häslinkiä ja kokouksia on piisannut. Uusi ja hieno NuVa  starttasi tammikuun 17. päivä. Jotakuinkin päivänpituisessa järjestäytymiskokouksessa päätettiin edustajat lautakuntiin ja samalla myös nuorisohallitus sai muotonsa. Nuorisovaltuustolla on siis puhe- ja läsnäolo-oikeus kaikissa lauta- ja johtokunnissa, eli ollaan tosi hyvin edustettuna! Kaupungin "normaaleiden" lauta- ja johtokuntien lisäksi valittiin edustajat aluelautakuntiin ja laitettiin työryhmät käyntiin. Mm. Tiedotus- ja markkinointityöryhmän aikaansaannoksia saatte ihastella jossain vaiheessa tätä vuotta.
                       
Koska vastavalitut ja eteenkin vanhemmat nuvalaiset eivät ole kaikkitietäviä, järjestettiin nuvalaisille ryhmäytymispainotteinen koulutusviikonloppu, jossa jaettiin viisautta ja tutustuttiin uusiin tuttavuuksiin. Koulutusviikonlopussa oli mukana myös Ranuan nuorisovaltuusto. Ensiksi valtuutetut saivat koulutusta uuden aloitekanava nimisen palvelun käyttöön, jonka aikana pohdittiin nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja osallisuutta. Koulutussession jälkeen ajoimme leirikarin leirikeskukseen, jossa ryhmäydyimme muun muassa pelien ja nuotion sytyttämisen (jäisillä puilla) avulla. Sunnuntaina ajelimme takaisin Rovaniemelle, jossa meille pidettiin monipuolinen workshop (tai jotain sinne päin) siitä, miten olla vaikuttava. Itse pidin tästä koulutuksesta eniten =)
                     
Sitten päästäänkin jo lähemmäs nykyhetkeä. Nuorisohallitus kokoontui ensimmäisen kerran 20. päivä maaliskuuta ja kokouksessa käsiteltiin mm. oppilaskuntatukia ja blogin pitoa, jonka seurauksena tänne nyt kirjotan.

Sitten vielä tuoreempia uutisia. Suomen nuorisovaltuustojen liiton Lapin piirin ylimääräinen vuosikokous pidettiin 26.3 kaupungintalolla. Paikalla oli edustajia Rovaniemeltä  ja Kemijärveltä. Lapin piiri on Oulun ohella ollut horroksen kaltaisessa tilassa jo muutaman vuoden, eikä toimintaa ole ollut ollenkaan. Nyt päätettiinkin ottaa homma haltuun ja valittiin upouusi ja säihkyvä piirihallitus ja puheenjohtajisto. Uusi piirihallitus pyrkii laittamaan piirin parhaansa mukaan kuntoon, jotta seuraavan hallituksen on helppo lähteä pyörittämään toimintaa.

Eelis Palokangas
1. VPJ