perjantai 16. joulukuuta 2011

Ennen joulua on ihan hyvä tehä vähän päätöksiä



Ympäristölautakunta 14. joulukuuta 2011

Mie istuin tälle vuodelle nyt keskiviikkona viimisen kokouksen - on niitä kyllä riittänykki vaikka muille jakaa. Ympäristölautakunta sai nyt sen kunnian viimisestä kokouksesta ja ihan hyvä niin, sillä oon sinne jo aikalailla kotiutunukki, vaikka en ihmisten nimiä vieläkään muista.

Meille jaettiin kokouksessa Rovaniemen kaupungin ilmasto-ohjelma, joka tuli 20 minuuttia ennen kokouksen alkua painosta! Tosi selkeä minun mielestä - ainaki verrattuna sen suunnittelijan esitelmään, jonka se on pitäny meille.
           Kokouksessa puhuttiin aika paljon salaisia asioita (joita siis ei voi julkaista ja asiakirjat niistä on tuhittava) ja käsiteltiin ihan perus juttuja, esim. merkille panoja asioista. Joitaki juttuja, jotka haluaisin kuitenki "nostaa pöydälle" ja kertoa kaikille, on;
  • vuoden aikana annetut rakennusluvat Rovaniemen alueelle: huikeasti 171 omakotitaloa, 11 rivitaloa, 15 kerrostaloa (joista 15. annettiin lupa tässä kyseisessä kokouksessa) ja 34 kesämökkiä - eli kiirettä on pitänyt!
  • Lakkapään katokset, joista on nyt ainaki YLE tiedottanu aikalailla - jo ennen kokousta oli julkastu uutinen siitä, kuinka katoksia ei todennäköistä hyväksytä. Eikä kyllä hyväksyttykkään, koska lakipykälät oli niitä täysin vastaan. Muutenki asiaan liitty se, että se oli johtorasitteen päällä, jonne ei saa rakentaa, rakennusalueen ulkopuolella muutenki, eikä se ollu aita jonka olis saanu rakentaa - vaan selkeästi katos, josta menee neliöt yli. Kaiken huipuksi sen rakentaminen oli alotettu ilman lupaa. Ja nyt sitte ihmiset valittaa siitä, että kaupunki tekee väärin - ei tee, vaan lain mukasesti. Ylipäätään ihan kummallista, että ne on alkanu rakentamaan siihen sitä katosta.

Mutta eipä mulla tämän kummempia tällä kertaa!

Hyvää joulua kaikille nuvan puolesta! ☺

Kuvat © Anna Enbuske

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.